maanantai 6. joulukuuta 2010

Ankronikka - Disneyn menestynein TV-sarja

Sarjan logo.

Ohjaajat:

Alan Zaslove


(21 jaksot, 1987-1990)
Terence Harrison(19 jaksot, 1987-1990)
Steve Clark(14 jaksot, 1987)
David Block(13 jaksot, 1987)
Bob Hathcock(4 jaksot, 1988-1990)
James T. Walker


Ankronikka (alkup.Duck Tales) on amerikkalaisen Walt Disney Television Animationin tuottama animaatiosarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran Amerikan televisiossa vuosina 1987-1990. Sarjan jaksoista suurin osa perustuu lengendaarisen ankka-piirtäjän, Carl Barksin, Roope Ankka-sarjakuvakirjoihin.

Ankronikka on ensimmäinen televisioon tarkoitettu sarja, joka tuotettiin tavallista suuremmalla budjetilla. Ennen Ankronikkaa Disneyn tuottamat televisiosarjat kuten Kummikarhut tuotettiin pienellä budjetilla. Televisioon tarkoitetun animaatiosarjan suurta budjettia pidettiin vielä 1980-luvulla suurena riskinottona, sillä piirrossarjoja pidettiin pienien budjettien tuotantoina, jotka eivät tuottaneet tekijästudiolle paljon rahaa. Ankronikka kääntyi Disneyn onneksi suureksi voitoksi ja nosti piirrosanimaatiosarjat aivan uudelle tasolle. Animaation laatuun kiinnitetty huomio ja siihen panostus on yksi sarjan pitkän menestyksen salaisuuksista.


TARINA

Sarjan päähahmot, Hupu, Tupu ja Lupu ja Roope-setä, esiintyvät jaksokohtaisesti joko yhdessä tai erikseen. Yleisemmin he esiintyvät jaksoissa kaikki yhdessä mutta pokkeusjaksojakin löytyy.

Ankronikan tarina alkaa, kun Aku Ankka jättää hänen luonaan asuneet veljenpojat, Tupun, Hupun ja Lupun Roope-sedän hoiviin hänen itse liityttyä laivastoon.
Veljenpojat asettuvat asumaan Roopen suureen kartanoon ja tutustuvat hänen palvelijoisin, joihin kuuluvat hovimestari Ankenström, taloudenhoitaja Selma Taateli sekä hänen tyttärentyttärensä Tepa. Roopen palvelusväki keksittiin varta vasten Ankronikka -sarjaa varten.

Roope Ankka on tunnetusti "Maailman rikkain ankka" ja hän yritää monissa jaksoissa kasvattaa omaisuuttaan yhä enemmän. Tämä taas johtaa moniin jännittäviin jaksoihin, joissa hänen omaisuutensa yritetään varastaa. Roopen pääpainotteiset viholliset sarjassa ovat Carl Barksin sarjakuvistakin tutut Karhukopla ja pahamaineinen noita, Milla Magia, joka on ennemminkin Roopen onnenlantin perässä kuin koko omaisuuden. Kulta-Into Pii vuorostaan kilpailee Roopen kanssa useaan otteeseen "Maailman rikkaimman ankan"-tittelistä ja hän on valmis käyttämään häikäilemättömiäkin keinoja Roopen omaisuuden pienentämiseksi.

Konnamuori ja Karhukopla.

Vaikka Roopella riittää sarjassa vihollisia, on hänellä myös paljon auttavan käden ojentajia kuten Heimo Huima ja Pelle Peloton.

Pelle Peloton on tunnettu ankkalinnalainen keksijä, joka valmistaa keksintöjä kaikille niitä tarvitseville. Roope käyttää Pellen keksintöjä yleensä rahojensa turvallisuuden turvaamiseksi mutta Pellen keksinnöt kääntyvät aina silloin tällöin häntä itseään vastaan (etenkin, jos Karhukoplalla on kätensä pelissä).

Heimo Huima on Roopen pilotti. Hän on luonteeltaan leppoissa, rohkea sekä hyvin taidokas lentäjä, vaikka hänen laskeutumistaidot ovat kovinkin puutteelliset sillä hänen yritys laskeutua koneellaan hallitusti  epäonnistuu toistuvasti.

Heimo Huiman vetämän Sudenpentuleirin jäsen sekä Tupun, Hupun ja Lupun hyvä ystävä, Sulo Sählä, keksittiin varta vasten tätä sarjaa varten. Sulo on nimensä mukainen persoona.

Sarjan jaksoista vain noin 1/4 osa on dubattu suomenkielelle, joten moni Roopen ja veljenpoikien seikkailuissa esiintyneistä hahmoista on suomalaisille täysin tuntemattomia. Näihin hahmoihin lukeutuvat muun muassa toisella tuotantokaudella sarjassa debytoineet hahmot, Fenton Crackshell ja  Bubba Duck. Myös Hannu Hanhi ja Musta Pekka nähdään sarjan myöhemmissä osissa.

Gizmoduck esiintyi ensimmäisen kerran  Ankronikka -sarjan toisella tuotantokaudella. Gizmo ankka toimii Roopen pankkiirina siviilissä mutta vapaa-ajallaan hän taistelee Ankkalinnan rikollisia vastaan.

TUOTANTO

  • Ankronikka-sarjaan tehtiin 4 tuotantokautta, joidenka jaksojen yhteismäärä on huimat 100 jaksoa ja se oli jaksoiltaan pisin Walt Disney Television Animationin tuottama TV-sarja.
  • Ankronikan suuri suosio sai muutkin amerikkalaiset animaatiostudiot kuten Warner Bros Animationin panostamaan animoituihin televisiosarjoihin. Tämän seurauksena syntyivät Warnerin Tiny Toons ja Animaaniset.
  • Disney Studio tuotti myös kaksi spin-off sarjaa Ankronikalle, jotka olivat Varjoankka (1991) ja Nokkapokka (1996).
  • Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä sarjassa esiintyvät mm. Alan Young, Russi Taylor, Tony Anselmo, Hal Smith, Frank Welker, June Foray ja Brian Cummings. Suomenkielisinä ääninäyttelijöinä esiintyvät mm. Pekka Autiovuori, Elli Castren, Seela Sella, Joonas Myllyveräjä, Pertti Nieminen, Jukka Rasila, Veikko Honkanen ja Aarre Karen. Suomenkielisen alkutunnarin lauloi Pave Maijanen.
  • Sarjan nimekkäisiin käsikirjoittajiin lukeutuu mm. ankka-piirtäjä Don Rosa.
  • Ankronikka-sarjalle tehtiin myös elokuva nimeltä Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät (1990). Elokuva ei ollut finansillinen menestys mutta mahtava seikkailukertomus.
  • Ankronikka on poikinut monia oheistuotteita, kuten videopelejä, äänikirjoja ja DVD:itä.

ARVOSTUS

Suomessa Ankronikka-sarja näytettiin ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla HTV:n kaapelitelevisiossa suomeksi tekstitettynä sekä myöhemmin MTV3:lla. 1990-luvulla sarjan jaksoja jälkiäänitettiin suomeksi ja ne esitettiin MTV3:lla useaan kertaan. Ankronikka on näytetty 2000-luvulla Nelosella ja Disney Channelillä.
Wizard Magazine listasi  Ankronikan sijalle 25 laatimassaan sadan parhaan animaatiosarjan listalla vuonna 2001. Gunaxin vuorostaan listasi sarjan neljännelle sijalle laatimassaan 1980-luvun kymmenen parhaan animaatiosarjan listalla. Se, jos mikä kertoo sarjan suosiosta.
Ankronikka on ollut myös ehdolla Young Artist-palkinnolle.

ARVOSTELU

Omasta mielestäni Ankronikka on paras Disneyn tekemä animaatiosarja. Sarja on piirrosanimaatiota parhaimmillaan ja sarjan tarinoiden juonet ovat selkeitä ja mukaansa tempaavia. Sarja osaa olla yhtä aikaa sekä jännittävä että huumoristinen. Ron Jonesin säveltämä taustamusiikki on niin täyteläinen ja toimintaa kuvaavaa, että jaksojen tapahtumat voi kuvitella mielessään silmät kiinni. Ankronikassa analysoidaan hahmojen sisintä toisella tavalla kuin sarjakuvissa ja monilla hahmoilla on animaatiosovituksessa enemmän annettavaa verrattuna sarjakuviin. Kokonaisuus sarjassa kuitenkin ratkaisee ja omasta mielestäni Disneyn finansillinen riskinotto maksoi takaisin paremmin mitä tekijät osasivat odottaakaan.


                                         LOPPUARVIO: * * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti